maanantai 30. maaliskuuta 2015

maanantain herkkuhamppari

Oon - niin kuin varmasti moni meistä - helpon ruuan ystävä. Viime maanantaina pidettiin hampparipäivä ja tehtiin omatekemiä hamppareita, jotka paljastu - ainakin kahden ihmisen tehdessä - melko helpoksi ja varsinkin hyväksi ruuaksi. Tehtiin vastaavia viime syksynä tupareissa porukalla, mutta hyvin toimi näin kahdellekin. Älkää oottako mitään maailmaa mullistavaa, uutta hampparireseptiä. Ei tämä mikään hääppönen ole, mutta pirun hyvää hampparia silti tuli!

 photo DSC_0279_zps8ftz2sdz.jpg
Hampparin sisälle ostettiin salaattia, paprikaa, ananasta, munaa sekä punasipulia. Näistä sitten kumpikin valitsi itselleen mieluisat täytteet hampparin väliin. Itse jätin näistä ainoostaan ananaksen pois ja itselläni ainakin kombo toimi paremmin kuin hyvin!

 photo DSC_0286_zpsipkhet7r.jpg
Tehtiin itse pihvit simppelin kaavan kautta. Toisin sanoen sekotettiin vain kulhossa jauheliha ja mausteet, jonka jälkeen paineltiin pihvit oikeaan muotoonsa ja paistettiin pannulla. Niistä tuli vähän pieniä, mutta hyvin noillakin pärjäsi. Lopuks vielä käytettiin sämpylät (jotka tosin oli ihan suoraan kaupan hyllyltä) pannulla hakemassa vähän väriä ja avot! 

 photo DSC_0290_zps3y2egtqg.jpg
Väliin vielä turaus paprikamajoa ja sit ei muuta kun syömään. Kyllä kelpasi tämä tylsänä, harmaana maanantaipäivänä! Onhan tossa munien, ananaksen ja pihvien paistossa oma hommansa, mutta kahestaan toimiessa ainakin saatiin kaikki aika sujuvasti ja nopsasti tehtyä. 

Ihan siksi aattelin hamppareista postailla, koska näistä tuli niin hyviä, eikä täällä blogissa kuitenkaan ihan liiaksi noita ruoka-aiheisia postauksia ole :-D Että jos pohdit siellä, että mitäs sitä tänään syötäisiin, niin tässä ois yks vinkki. 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

kiitos kaikista kommenteista ! (-: