lauantai 16. huhtikuuta 2016

rikos & rangaistus

Tää postaus on kummitellut luonnoksissa jo ainakin parin kuukauden ajan, mutta syystä tai toisesta en oo sitä julkaissut. Nyt kuitenkin, kun katsoin ensimmäisen jakson uudesta Arman pohjantähden alla -sarjasta, niin päätin, että nyt vihdoin viimeistelen tämän ja julkaisen.

Tää on niin erilainen aihe verrattuna siihen, millasia tekstejä mun blogi yleensä sisältää. Vaikka blogi yleensä käsittelee aikalailla kaikkea hömppää, niin on mulla myös syvällisempiä ajatuksia ja mielipiteitä, joita haluaisin jakaa. En oo vaan koskaan pitäny itteeni tarpeeks hyvänä kirjottajana, että osaisin tuoda niitä hyvin esille. Oon myös maailman surkein perustelija, joten ehkä oon myös pelännyt vastaanottoa ja sitä että onko nyt kaikki faktat kunnossa ja pystynkö vakuuttavasti perustelemaan mielipiteeni. Nyt haluaisin kuitenkin kirjottaa asiasta, jota oon miettinyt paljon eli vankeusrangaistuksista.

 photo alcatraz_prison_block_cc_img_zpsoztkhpjg.jpg

Vielä hetki sitten - niin kuin monet suomalaiset tuntuu olevan - itsekin olin todella jyrkkä mielipiteessäni liittyen vankeusrangaistusten pituuteen ja rankkuuteen. Olin täysin sitä mieltä, että jokaisen raiskaajan voisi kastroida ja jokaisen tappajan lähettää hirveimpään mahdolliseen vankilaan toisten vankien perseraiskattavaksi ja hakattavaksi. Paras olisi kun kaikki vangit pidettäisiin loppuelämänsä lukkojen takana. 

Viime aikoina oon kuitenkin sattunut katsomaan erilaisia tv-ohjelmia ja lukemaan tekstejä vankeusrangaistuksista. Kuten siitä, että maissa joissa on pisimmät vankeusrangaistukset, on myös eniten rikollisuutta. Ja siitä, että maissa, joissa vankeusrangaistukset ovat lyhyempiä, vapautuneet rikolliset harvemmin tekevät uusia rikoksia. Sen sijaan, että kaikki rikolliset suljettaisiin ulos muusta yhteiskunnasta, pitäisi heidät yrittää parantaa.

Uskon, että kaikki rikolliset ovat jollain tapaa sairaita. Vaikka vain osa todetaan syyntakeettomiksi ja mielisairaiksi, uskon, että jokaisella on joitain päänsisäisiä ongelmia. Ja onkin. Ketkä näitä hirveimpiä rikoksia oikein tekee? Ne, jotka ovat elämässään jääneet vailla rakkautta ja kasvatusta. Oon aika monta rikosdokumenttia katsonut elämäni aikana ja lähes poikkeuksetta rikollisen taustoja kerrottaessa selviää, kuinka hän on joutunut lapsena kokemaan väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä tai muita hirveyksiä. Yhtenä esimerkkinä eräässä Ylen ohjelmassa - jonka nimeä en millään muista - jossa käsiteltiin seksuaalirikollisia, eräs mies kertoi kuinka äiti oli aina silitellyt ja halinut, mutta isä hakannut läpi lapsuuden. Hän kertoi, kuinka jossain kohtaa hän ei enää itse tunnistanut milloin kyseessä oli väkivaltaa ja milloin ns. normaalia kosketusta. Hän saattoi naissuhteissaankin ensin olla hyvin hellä ja seuraavassa hetkessä toimia väkivaltaisesti, itse sitä huomaamattaan. Tässä ohjelmassa esiintyi monta henkilöä, joista jokainen katui omia tekojaan ja häpesi niitä. He halusivat parantua, mutta eivät syystä tai toisesta osanneet kontrolloida itseään. 

Rikollisilta ihmisiltä puuttuu monesti empatian tunne ja se on merkki mielisairaudesta. Empatian tunnetta ei synny, jos lapsuus on ollut turvaton ja ikävä. Vankilan ei pitäisi olla pelkkä suuri kaltereilla suojattu tyrmä, jonne rikolliset vain pistetään lusimaan, vaan sen pitäisi olla hoitolaitos. Rikolliset tarvitsevat terapiaa, koulutusta ja huolenpitoa. Heidän moraalin- ja oikeudenmukaisuudentajunsa on täysin hämärtynyt. Heistä ei ole koskaan huolehdittu eikä heitä ole rakastettu. Ei tyhjät valkoiset sellin seinät ja yksinolo tee heistä parempia ihmisiä. Heitä pitää auttaa.

En ole kovin perillä siitä millaista vankeinhoito on tällä hetkellä Suomessa, mutta tilastoja katsoessa meillä näyttää menevän todella hyvin verraten moniin muihin maihin. Jos siis välillä tuntuu siltä, ettei rikolliset saa tarpeeksi pitkiä rangaistuksia tai että Suomen vankilat ovat kuin pelkkiä hotelleja, niin mietippä asiaa tältä kantilta. Tuskin kukaan pärjäisi enää normaalissa elämässä saati oppisi teoistaan monien kymmenien vuosien vankeusrangaistuksen jälkeen ja ilman minkäänlaista apua.

 photo prison2-400x300_zpsce81vrgt.jpg 

Eilen tosiaan katsoin Arman pohjantähden alla -sarjan ensimmäisen jakson nimeltään rikos  & rangaistus. Seuraava lainaus jakson lopusta kiteytti niin hyvin mun ajatukset tästä asiasta, että halusin jakaa sen täälläkin:

"Muurien ulkopuolella kuulee monien puhuvan siitä, kuinka vankiloiden olot ovat liian mukavat. Tuntuu, että he eivät ymmärrä, että vapauden riisto on pahinta mitä ihminen voi kokea, olivat olosuhteet mitkä tahansa. Pelkästään puolen vuoden kotiaresti omassa kodissa olisi minulle henkinen painajainen. Vankilassa kuulemani tarinat kertovat siitä, ettei vankila paranna ihmistä, vaan pahimmillaan katkeroittaa ja pahentaa valmiuksia sopeutua takaisin yhteiskuntaan. Vankien kohtalo ja kuntoutus vankilassa vaikuttaa suuresti siihen, löytääkö hän motivaatiota ja keinoja katkaista rikoskierre. Herää kysymys: onko rangaistus aina paras keino vähentää rikollisuutta vai voisiko järjestelmä panostaa enemmän ennaltaehkäisevään työhön ja paremman yhteiskunnan rakentamiseen?"

Onko joku teistä katsonut kyseisen jakson? Mitä ajatuksia tää teissä herättää? Olisi kiva kuulla muidenkin ajatuksia aiheesta.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

kiitos kaikista kommenteista ! (-: