keskiviikko 14. tammikuuta 2015

take me anywhere

 photo travel_zpsd9497212.png
Mulla on tällä hetkellä ehkä pahin matkakuume. No, okei ois ehkä viä pahempi, jos nyt päättäisin marssia nostamaan opintolainaa ja varaisin samon tein ittelleni matkan. Ehkä en sitä kuitenkaan tee, vaikka pahaa tekeekin. Ois paljon motivoituneempaa opiskellakin, kun tietäis jonkun matkan häämöttävän tulevaisuudessa. Mut ei, kun koulu loppuu, niin pääsee hankkimaan elantoa, että selvitään taas ensi vuodesta (ja siis sehän on vielä herran siunaus, jos vain kesätöitä saa. Mut let's face it, onhan työn teko aina enemmän ja vähemmän hanurista.).

Mun ehkä yks suurimpia unelmia omien lasten, häiden ja omakotitalon jälkeen ois päästä Euroopan rajojen ulkopuolelle. Sinnehän en siis ole koskaan ennen päässyt ja tuntuu, että nyt alkaa Euroopan kaupunkilomat riittämään (ei nyt sillä, että niistäkään kieltäytyisin) ja haluaisin nähdä oikeasti sen ihan erilaisen maailman, ympäristön ja kulttuurin. Erityisesti mua kiehtoo luonto. Vuoret, meret, metsät, eläimet. Haluan nähdä elefantteja ja apinoita. Haluan käydä upeissa kansallispuistoissa. Haluan mykistyä maisemasta niin kuin tein toissa kesäisellä Lofoottien reissulla. 

Tällä hetkellä mun ykkös matkakohteet ois USA (oon tehnyt mun unelmien roadtripistä postauksen aiemmin, tästä sinne. Ja kiitokset vaan Suville, että nykyään himottais toi USAn pohjois-osakin ihan törkeesti.), Etelä-Afrikka (ja Kapkaupunki) ja Aasiasta Dubai sekä Bali. En vaan tiedä, milloin tulee olemaan sellainen tilanne, että mulla ois mitenkään varaa matkustaa yhteenkään noista. Hetken jo harkitsin puhelinmyyjäksi hakemista, mutta tiedän, ettei töiden tekeminen koulun ohella sovi mulle. Oon liian laiska ja ahdistuisin aika äkkiä entistä enemmän, joten ehkä vielä kun on varaa, niin keskityn vaan siihen koulupuoleen. 

Nyt pääsin vähän purkamaan tuntojani (ei sillä, että se mitään tähän matkakuumeeseen auttaisi) ja te saatte kans kertoo teidän unelmamatkakohteita! Voitte toki myös (jos haluatte kääntää veistä haavassa) kertoa teidän upeista matkakokemuksista ja onko teistä joku kenties käynyt näissä mun unelmakohteissa :-) 

Onneks sentään unelmointi on ilmasta.

Kuvat weheartit.

2 kommenttia :

Kiitos kaikista kommenteista ! (-: