torstai 8. kesäkuuta 2017

Näihin haluan kesällä 2017

DSC_0237_zpspekf1hpi
- Kesäteatteriin. Rauman lähellä, Santtion kesäteatterissa esitetään Vuonna 85 -kesäteatteria ja mä niin haluaisin mennä katsomaan, koska valitettavasti en oo koskaan sitä alkuperäistä päässyt näkemään. Kesäteatterit - ja teatterit yleensäkin - on tosi kivaa viihdettä, mutta suolaisen hintansa vuoksi niissä tulee käytyä harmittavan vähän.

- Rauman saaristoon. Ollaan kuudennella luokalla oltu luokkaretkellä Kylmäpihlajan saarella, Rauman saaristossa ja nyt kesällä haluaisinkin joko sinne uudestaan tai vastaavasti Kuuskajaskarin saarelle vierailemaan.

porispere%20146_zpssiingqxc
- Robinin keikalle. Robin lukeutuu yhtiin lemppari artisteistani ja enemmän kuin mieluusti menisin katsomaan hänen keikkaa kesällä. Kolmena viime kesänäkin on tullut kyseinen herra nähtyä livenä, joten tästähän on melkein tulossa jo perinne! Eiköhän me pikkusiskon kanssa eksytä jollekin kesän keikoista.

- Korkeasaareen. Viime kesänä käytiin kummitytön kanssa Puuhamaassa ja tietysti haluan taas tehdä yhdessä jonkun samankaltaisen kesäreissun. Tällä kertaa mieleen putkahti Korkeasaari, missä oon käynyt viimeksi joskus pienenä mukulana. Se ois varmasti hieno paikka viettää kaunista kesäpäivää!

DSC_0149_zpscff64dc0
- Asuntomessuille. Kolmilla asuntomessuilla on tullut käytyä ja mieluusti sinne lähtisin tänäkin vuonna. En oo tästä mun vakkari seuralaiselle viä mitään maininnut, mutta ois kyllä kiva lähteä taas kuolaamaan upeita pytinkejä. Mitäs Laura sanot? ;-)

- Minigolfiin. Minigolf nyt vaan on kivaa kesätekemistä, vaikken siinä mitenkään taidoillani loistakaan.

- Tuurin kyläkauppaan. Meidän piti jo joululomalla lähtee Äitin ja Jannan kanssa Tuuriin, mut ei tullut sit lähdettyä, niin olis kyl aika nastaa tehä pikku kesätrippi sinne! 

DSC_0742_zps7qdyzbzs
- Pyynikin näkötorniin. Kyllä Pyynikillä on pakko ainakin kerran käydä syömässä Suomen parhaat munkit! (Ps. Suomen toiseksi parhaat munkit löytyykin sitten Wanhan Rauman Kaffebarista, ihan näin vinkkinä)

- Flowparkiin. Ollaan vielä Äitille synttärilahja velkaa ja aiemmin keväällä puhuttiin, et se vois olla yhteinen päivä Flowparkissa kiipeillen. Varmasti ihan tosi hauskaa puuhaa, ellen ala liikaa nössöillä!

Sit tietysti mökkeilemään on päästävä ja onhan meillä kesällä yhdet häätkin. Niin ja Slovenian matka, ofcourse! Kiva kesä tulossa. Millasia kesäsuunnitelmia teillä on? :-)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

kiitos kaikista kommenteista ! (-: